Helsingin Sanomat kuvasi huhtikuussa 1962 Kontulaa hyväksi vastakohdaksi keskustan ahtaudelle: ”Yhä useammat pääsevät muuttamaan keskustan melusta ja pölystä raittiiseen ilmaan ja luonnontuntumaan.”

Noustessamme liukuportaat ylös eteen avautuu suurenmoinen näky: keväinen Kontulan ostoskeskus kaikessa betonisuudessaan. Huhupuheiden mukaan kyseessä olisi Suomen suurin avokattoinen ostosparatiisi.


- Ja baari olisi tarjolla heti ensimmäisenä, mukana oleva alikersantti toteaa viitaten edessä näkyvään kuppilaan.

Emme kuitenkaan lankea kiusaukseen heti ensimmäisenä, vaan päätämme aluksi tutustua paremmin betonikolossiin. Metroaseman viereistä aukeaa hallitsee suuri pyöreä rakennus, jonka esikuvaksi tunnistan Viipurin pyöreän tornin. Esikuvassa ei kylläkään ole Instrumentariumin mainosta. Yleiskuvaa katsoessa harva puhuisi esteettisestä.


Alkaessamme siirtyä pois ostosunelman alueelta huomioidaan sotilasasumme ensimmäistä kertaa. Omanlaiseen univormuunsa eli viiksiin, farkkuihin, farkkutakkiin ja farkkukankaiseen kalastajahattuun sonnustautunut herrasmies nostaa seurueemme nähdessään käden lippaan ja huudahtaa ystävällismielisen tervehdyksen.

-ZABBBBBBBBBAAAAA!!!

Emme jostain syystä jää kuuntelemaan puheenvuoroa loppuun vaan jatkamme matkaa ulos ostarilta. Ohitamme kävellessämme apteekin, jonka vastapäätä on alko, jonka vieressä on pubi ja jonka seinustalta on sisäänkäynti terveysasemalle. Harrastukset tukevat selvästi toisiaan.

Etninen ilmasto pistää seurueeseen kuuluvan kaartinjääkärin korvaan.

- Oon kuullu suomea tääl ainoastaan teidän suusta, hän toteaa.