Minä hävitän maan päältä sen kansan, jonka olen luonut. Ihmisistä eläimiin, petoihin, matelijoihin ja lintuihin, minä hävitän ne. Sillä minä kadun sitä, että olen luonut ne. Seitsemän päivän kuluttua minä vuodatan sadetta maan päälle 40 päivän ja 40 yön ajaksi, ja minä hävitän maan päältä kaiken olemassa olevan, jonka olen luonut. Seitsemän päivän kuluttua tulvan vedet tulivat maan päälle, sinä päivänä kaikki suuren syvyyden lähteet avautuivat ja taivaan ikkunat avautuivat, ja satoi maan päälle 40 päivää ja 40 yötä, vain arkki kellui veden pinnalla, ja kaikki liha, joka liikkui maan päällä, menetti henkensä, ja linnut, karja ja eläimet ja kaikki matelijat, jotka matelevat maan päällä, ja kaikki ihmiset, kaikki, joilla oli hengen henkäys sieraimissaan kuivalla maalla, kuolivat. Vain hän ja se, joka oli hänen kanssaan arkissa, jäivät henkiin, ja hän päästi linnun katsomaan, oliko vesi laskenut. Lintu ei tullut takaisin. Löysikö se maata, vai romahtaako se uupuneena veteen? Kuka tietää, ja ihmiset odottivat sen paluuta, odottivat, kunnes väsyivät odottamaan, ja unohtivat, että he olivat kerran päästäneet linnun vapaaksi, unohtivat sen olemassaolon, unohtivat hylätyn maailman, jonka vedet kätkivät, unohtivat, mistä he olivat tulleet, kuinka kauan matkalla ja minne mennä se tapahtui niin kauan sitten, että elävien olentojen liha kivettyi. Tuo lintu, en edes muista, mistä tiedän siitä, kuinka kauan sitten se oli. Ehkä näin sen unessa. Ehkä sinä ja minä, kuten nuo kalat, olemme vain jonkun muistoja jostakusta, joka on jo kauan sitten mennyt. Ehkä maailmassa ei ole jäljellä muuta kuin sade. Ehkä lintua ei ollutkaan....